Törmäsin FIRE-termiin (financially independent, retire early) reilu kymmenen vuotta sitten ja pidin ajatusta mielenkiintoisena. Että säästämällä 25 kertaisesti vuosikulutuksen verran rahaa, voisi jäädä pois töistä ja tehdä mitä haluaa. Idea tiivistettynä on, että voit nostaa sijoituksista ulos 4 % joka vuosi ja pääoma ei todennäköisesti lopu koskaan, ja hyvällä tuurilla jopa kasvaa.
En ole enää pitkään toviin seuraillut näitä blogitekstejä, mutta 2010-luvulla idea oli pitkälti vetää kulutus minimiin ja sijoittaa kaikki mahdolliset rahat. Sitten laskettiin eri skenaarioita, että montako prosenttia tuloista pitää sijoittaa saadakseen tarvitun 25x summan rahaa kasaan nopeasti. Helpoin tapahan tämä on saavuttaa vetämällä oma kulutus minimiin. Jos pärjää 20 000 eurolla vuodessa, tarvittava pääoma on vain 20 000 * 25 = 500 000 euroa.
Tällöin ei tosin ole kovin paljon pelivaraa yllättäviin menoihin, saatika perheen lisäykselle.
Ongelmana tässä onkin usein, että malli kannustaa kitkuttelemaan eikä nauttimaan elämästä kohtuullisesti. Kuten Speden sketsissä huomataan, että kulutuksen voi vetää korkeintaan nollaan ja muuttaa asumaan roskikseen. Mutta tulojen kasvattamiselle ei ole rajoja.
Toisinaan taas kuulee varakkaista ihmisistä, joille kitkuttelun mentaliteetti on jäänyt päälle. Tuntuu jotenkin hassulta, että jos tilillä on miljoonia ja silti harmittaa jos ravintola on nostanut hintojaan. Tuntuisi loogisemmalta, että kun rahaa on paljon niin nauttii sen tuomasta hyödystä, eli että voi mennä ravintolaan syömään ja voi valita mitä haluaa eikä tarvitse miettiä hintoja.
Tai kun varakas ihminen ei arvosta omaa aikaansa vaan yhä itse vaihtaa talvirenkaat vaikka ei pidä siitä, mutta koska osaa tehdä sen.
Samalla voin seurata varakkaita asiakkaitani, jotka käyttävät rahaa fiksusti mutta murehtimitta. He vaikuttavat onnellisilta ja rennoilta. Asiat vain lutviutuvat.
He ovat myös todella lunkeja ja mukavia asiakkaita. Heidän kanssa on kiva asioida, koska ovat joustavia ja ymmärtäviä. Kun teen virheen niin he ymmärtävät eivätkä ole vaatimassa tiukkoja korvauksia. En tarkoita tällä sitä, että heidän rentoa asennettaan käytettäisiin hyväksi vaan itseasiaassa päinvastoin.
Kun asiakas on mukava, häntä on mukava palvella. Ei liene yllättävää kumpi saa isomman jäätelöannoksen kioskista, ystävällinen vai äksyilevä asiakas.
Lisäksi kun tietää, että asiakas ei joka välissä ole ajamassa pelkkää omaa etuaan, muodostuu asiakassuhteesta tasapainoinen ja pitkä. Esimerkiksi toisinaan minulle tulee vastaan asuntodiili, jota en voi markkinoida julkisesti vaan asunnot pitää myydä soittamalla asiakkaille. Voin soittaa rajallisen määrän puheluita päivässä, joten mitä luulet kumpi asiakas saa puhelun ensin?
Vaikka voi päällisin puolin tuntua siltä, että tällainen höveli asiakas maksaa liikaa, huomaakin pidemmän päälle, että hän tienaa paljon enemmän.
Varsinkin asuntojen kohdalla kun eurot ovat suuria, tämä runsauden mentaliteetti korostuu. Luonnollisesti tarjoan parhaita diilejä ensin niille asiakkaille, joiden tiedän todennäköisesti ostavan, mutta myös jotka käyttävät meidän muita palveluita. Asiakas voi siis käyttää 550 euroa vuokravälitykseemme mutta samalla säästää 50 000 euroa asunnon kauppahinnassa. Sivuhuomiona myös, että tuo 550 euroa ei ole hukkaan heitettyä rahaa vaan sitä vastaan saa ihan oikeaa palvelua. Ja verottajakin tukee sitä 20-34 % verran.
Uskon siis siihen, että kun rahan käyttöön ja avun tarjoamiseen suhtautuu runsauden mentaliteetilla, päätyy itsekin varakkaammaksi. Hyvä ohjenuora on, että pyri jokaisessa tilanteessa aina tuottamaan lisäarvoa muille ihmisille. Älä pihtaile vaan jaa hyvää, se palaa kyllä takaisin tavalla tai toisella.
Toisinaan voi näyttää siltä, että joku on vaurastunut hyvän tuurin ansiosta. Jostain syystä hänellä on käynyt tuuri ja päässyt aina mukaan parhaisiin diileihin, ollut oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Tuurilla on iso merkitys, mutta hyvää tuuria voi myös rakentaa ja sen syntymistä auttaa altistamalla itsensä mahdollisuuksille.
Anteliaalla rahan käytöllä voi rakentaa tuuria. Antelias ei tarkoita hölmöä. Pyri rakentamaan jokaisesta tilanteesta lopputulos, josta kaikki hyötyvät. Eli älä pyri ulosmittaamaan kaikkea hyötyä itsellesi. Ihmiset huomaavat reilut kumppanit ja he haluavat tehdä heidän kanssa töitä ja bisnestä jatkossakin.
On parempi saada pieni siivu isosta piirakasta kuin iso siivu pienestä (ja viimeiseksi jäävästä) piirakasta.
Vaikeinta tässä taitaa olla mentaliteetin vaihdos. Työuran alussa on hyvä opetella pihiksi rahankäyttäjäksi, mutta kun uralla etenee ja tulot ja varallisuus kasvavat, kannattaa kääntää ajatusta runsauden suuntaan.
Tällä en tarkoita sitä, että työelämään siirtyneen lääkärin pitäisi heti ostaa Tesla, vaikka vertaispaine voikin olla kova.
Tarkoitan sitä, että mitä tiukemmin pidät kukkaroa kiinni, sitä vähemmän rahaa sinne pääsee virtaamaan sisään.
