Pahoittelut provokatiivisesta otsikosta, ei ole tapaistani. Mutta se kuvaa hyvin tämän tekstin sisältöä, joten mennään sillä.
Olin 38-vuotias kun perustin Asuntopehtoorin. Minulla kävi tuuri siinä mielessä, että yritysidea löytyi vasta lähes nelikymppisenä, koska olisin ollut täysin epäkypsä yrittäjäksi vaikkapa vain viisi vuotta aiemmin.
Jos perustaa yrityksen nuorena, on isosti takamatkalla verrattuna vanhempiin ihmisiin, joilla on enemmän kokemusta elämästä ja työnteosta. Toki on paljon menestyviä nuorten perustamia yrityksiä kun perustajilla on ollut uusi ja hyvä idea. Mutta on kiistämätön fakta, että heillä on vähemmän kokemusta monista asioista.
Olen Asuntopehtoorilla pystynyt hyödyntämään paljon asioita, joita opin pörssiyhtiöissä töissä ollessani. Näin miten neuvotellaan ja kommunikoidaan erilaisten toimijoiden kanssa. Tai miten ihmisiä palkataan, ylennetään ja erotetaan. Kuinka toimintaa kehitetään ja kuinka tekemisistä raportoidaan. On tuhansia pieniä nippeleitä, jotka voi oppia vain tekemällä itse. Nämä asiat kertaantuvat vuosien varrella.
Kokematon yrittäjä joutuu opettelemaan nämä asiat itse ja pahimmillaan yrityksen ja erehdyksen kautta, mikä tulee kalliiksi.
Lisäksi pidempään työelämässä olleella on huikeasti kattavammat verkostot. Varsinkin jos on ollut pitkään samassa työpaikassa, ovat kontaktit ihan oikeita kontakteja, joilta voi pyytää apua. Vastakkainen esimerkki on ammattiverkoistoitujat, joilla on Facebookissa tai LinkedInissä tuhansia ja tuhansia kontakteja. Näillä kontakteilla on käytännössä hyvin vähän arvoa ja ne ovat lähinnä ”vaniteettimittari”. Et todennäköisesti voi soittaa heille ja pyytää apua etkä ainakaan voi myydä heille mitään. En ole oikein ymmärtänyt miksi kukaan haluaisi osallistua verkostoitumishaasteeseen, sillä siitä syntyneet kontaktit ovat todella pintapuolisia.
On siis paljon parempi rakentaa pieni mutta laadukas kontaktiverkosto. Tällaiset kontaktit ovat olleet minulle kultaakin kalliimpia yritykseni rakentamisessa, sillä olen saanut heiltä uusia ajatuksia yrityksen eri kasvuvaiheissa.
Ainoa huono puoli laadukkaan kontaktiverkoston rakentamisessa on se, että se vie paljon aikaa. Vuosia, ellei vuosikymmeniä. Ja tämän takia työelämässä pidempään olleet ovat etulyöntiasemassa.
Kolmas etu kokeneemmilla on raha. Pitkään töitä tehneenä rahaa kertyy väkisinkin ja fiksusti hoidettuna pääoma on kasvanut entisestään.
Tällöin yrittämisen aloittaminen on paljon vähäriskisempää kuin jos lähtee tyhjältä pöydältä ja kaikki rahat ovat kiinni yrityksessä. Riskinsietokyky on huomattavasti matalampi sillä vähäänkään isompi vastoinkäyminen saattaa saada pakan kaatumaan ja homma loppuu siihen. Kun taas jos on puskuria, pääsee kuoppien yli helpommin.
Jossain mielessä huonoin skenaario on se, että perustetaan yritys, josta muodostuu itselle työpaikka. Eli yritys ei kasva sen verran, että voisi oikeasti toimia omistajana vaan koko yrityksen toiminta riippuu sen perustajasta. Tällaisen yrityksen myynti on mahdotonta, koska ei kukaan halua ostaa yritystä, jonka toiminta riippuu täysin sen perustajasta. Ja jos sen myynti on mahdotonta, on omistaminenkin tavallaan riskisempää. Mikäli hölläät tahtiasi, yrityksen menestyminen hidastuu vastaavasti.
Toki tämä voi olla myös tahtotila, jolloin se tietenkin on täysin ok. Mutta toisaalta, miksi ottaa valtavasti riskiä tehdäkseen itselleen työpaikan, jossa kokemusta ei kerry yhtä hyvin kuin isommassa firmassa töissä ollessa. Kun menee töihin isoon firmaan, saa hyvän palkan ja kokemusta alkaa kertyä ihan eri tavalla. Eikä joudu kantamaan yrittäjän riskiä.
Kun ei ole kokemusta työelämästä, voi tulla mieleen perustaa yritys yhdessä muutaman kaverin kanssa. Tämä on sinällään ymmärrettävää, sillä se vähentää omaa riskiä kun riskiä jakaa useampi henkilö. Kääntöpuoli tietenkin on, että myös upside on rajoitettu. Jos menee hyvin, saa itse pienemmän osan kasvaneista tuloista.
Parhaimmillaan useampi osakas vahvistaa toisiaan kun heillä on osaamista eri alueista. Mutta jos kaikki ovat nuoria, kuinka paljon heillä todellisuudessa voi olla kokemusta? Eli ehkä suurin hyöty monesta osakkaasta on henkinen tuki.
Haittapuolena on ristiriidat. Mitä jos joku tai jotkut osakkaista haluaakin eri asioita jossain vaiheessa? Kuinka hyvä osakassopimus on onnistuttu laatimaan? Tai onko omistus onnistuttu jakamaan siten, että se on reilua ja kaikkia motivoivaa? Onko sovittu selvästi kuinka paljon kukin osakas käyttää aikaansa tai muita resursseja yhtiön hyväksi? Mitä jos joku käyttääkin vähemmän?
Luottamusta vaaditaan todella paljon sillä näitä asioita on käytännössä mahdotonta mitata. Mutta sen huomaa kyllä, kun alkaa ottamaan päähän jos joku on vapaamatkustaja.
Näin voi käydä jos joku osakas on palkkatöissä muualla ja se vie valtaosan hänen ajastaan. Pystyykö hän tuomaan yhtä paljon lisäarvoa kuin muut osakkaat?
Kaiken tämän vuoksi olen sillä kannalla, että riski-tuotto -mielessä paras ajankohta perustaa yritys on sitten, kun on hieman enemmän kokemusta työelämästä, kertynyttä pääomaa sekä ennen kaikkea arvokkaita kontakteja. Poikkeuksia toki löytyy, mutta kannattaa miettiä näitäkin näkökulmia mikäli yrityksen perustaminen kiinnostaa.
